Samuli ja Ilja Haapasalo

Samuli Haapasalo 1963 – 1971

Innokas Kokko-kerholainen sai eväät elämälle

Sanoisin vilpittömästi, että minulla on vain hyviä muistoja Keravan Yhteiskoulusta, toteaa Samuli Haapasalo. Erilaiset kommelluksetkin tai vähäiset vastoinkäymiset tuntuvat näin jälkeen päin pelkästään hauskoilta, ehkä myös opettavaisilta. 

 

Koulurakennus oli kaunis, sen korkea aula arkkitehtonisesti hieno, tavallaan "kohottava", eteenpäin katsova, kuten koulun sopii ollakin. 

 

Yksityisenä oppikouluna pienehkössä kauppalassa ja sittemmin kaupungissa koulun taloudelliset resurssit olivat aika niukat - koulu saattoi joskus olla jopa kassakriisissä. Mutta se oli tärkeä "alusta" meille koululaisille oppimisessa, ymmärryksessä, toisten kunnioittamisessa ja yhteisöllisyydessä. Se oli läheinen, oikeudenmukainen, matkaa elämän polulla tukeva. Sen opetuksen sisällöstä nousi hyviä yhteisiä asioita ja näkemyksiä elämää varten. Se ei ollut mikään eliittikoulu vaan meidän yhteiskoulu! Biologia, äidinkieli ja ainekirjoitus, musiikki ja urheilu nousevat korkealla ajatuksissani.

 

 

Opettajina persoonallisuuksia

 

– Meillä oli opettajina monia hienoja persoonallisuuksia ja taitavia pedagogeja. Ehkä koulussa näkyi tuolloin jo edesmenneen professori, lintutieteilijä Einari Merikallion perintö siinäkin suhteessa. Olihan filosofi Jaakko Hintikkakin saanut häneltä alun tiedemiehen maailman kuuluun persoonaansa ja ajatteluunsa. Merikalliosta ja hänen vaikutuksestaan sain kirjoittaa artikkelin tämän vuoden 2021 Kotikaupunkini Kerava -julkaisuun. Siinä on myös tietoa Merikallion esimerkistä Hintikalle.

 

– Bilsan ja mantsan maikkoja muistan suurella ilolla ja kiitollisuudella, osa heistä toimi myös koulun luontokerhon, Kokko-kerhon kuraattorina. Eeva Laukkasen muistan hyvinkin laaja-alaisesti ajattelevana kauniina persoonana, joka oli tuohon maailman aikaan myös matkustellut paljon ja hän avasi myös siten karttunutta kokemustaan muualta maailmasta, mm. välimeren maista.

 

Eero "Emppu" Avikainen oli vakaa ja monipuolinen Kokko-kerhon pitkäaikainen kuraattori, käsistään myös hyvin taitava, suunnitteli ja valmisti mm. koruja. Emppu oli vahvasti hommaansa sitoutunut, ajoi mm. Porkkalaan polkupyörällä Kokko-kerhon perinteiselle pitkälle kevätretkelle. Ukko Virkkunen puukko vyöllään ja piippu poskellaan olin aikansa persoonallisuus.

 

– Käden taitajista muistan tietysti Sariolan Kallen. Minulla on tallessa pari rautakäsityötä, jotka olen hänen malleistaan valmistanut, löylykauha, edelleen ehjä ja käytössä sekä kynttilänjalka. Merkittäviä Kallessa olivat monet tarinat ja miettimiset, elämän pohdiskelut, avaruuteen liittyvät mittasuhteet (hän hymähti "avaruuden valloitukselle") ja matemaattiset ajatukset, joihin Kalle spontaanisti työpöydällemme istuen innostui. Silmät napittaen kuuntelimme hiljaa Kallea. Sariolan Vesta, hänen vaimonsa, oli myös yksi suomenkielen hyvistä opettajistani.  

 

– Muut suomenkielen opettajani Aino Raitio ja Kyllikki Mustonen, joka opetti myös latinaa, arvostivat syvästi kieltä, suomenkieltä, kirjallisuutta ja kirjoittamista. Pidin ainekirjoituksesta, se usein liittyi osaltani luonnontieteellisiin esseisiin. Bilsa, mantsa, ja suomenkieli, ainekirjoitus sekä vapaaehtoinen musiikki olivat minulle tärkeät ja antoivat hyvät eväät elämään.

 

– Koulun pitkäaikainen musiikinopettaja ’Arska’, Aarne Matias Nurminen, oli suuri ja sivistynyt persoonallisuus. Aarne Nurmisen hahmon tunsivat kaikki, kun hän kepin kanssa ryhdikkäänä käveli koulusta kohti rakasta Pisinmäkeä, Angulusjärven muinaisrannalle omakotitaloonsa. Pisinmäellä hän oli ansiokkaasti osallistunut vanhojen asuinpaikkojen arkeologisiin kaivauksiin, jotka häntä kovin kiinnostivat. 

 

– Arskan opit alkoivat ensimmäisellä luokalla, sen ensimmäisellä tunnilla vanhasta latinalaisesta viisaudesta, joka kirjoitettiin musiikin vihkoon:  "Vita brevis, ars longa". "Elämä lyhyt, taiteen tie on pitkä". 

 

– Arska innoitti osaltaan laajasti musiikin oppimiseen. Sain häneltä soittotunteja viulunsoitossa ja sekin on pysynyt harrastuksena. Kuoroissa olen laulanut melkein tähän ikään asti, ja kvartetissa bassoa. Arskan perintöä jatkoi Liisa Kivekäs, joka laajensi tullessaan myös koulun soitinvalikoimaa ja toi uusia genrejä opetukseen.

 

– Historian opettajallamme, tuolloin nuorella Aimo Mäkelällä oli erityinen vaikutus maailman tapahtumien ja historian avautumiseen. Hän kirjoitti myös koulun varhemman historiikin ja valokuvasi siihen innokkaasti. Muistan, kun seisoin tuossa koulun historiikin kuvassa Järveläisen Tuulan kanssa Pro Patrian ääressä, varmaan itsenäisyyspäivän aattona.  Näytän kuvassa kovin vakavalta, mutta Tuula on todella tyylikkäänä. Eläkepäivinään Aimo Mäkelä on viljellyt maatilaansa Iitissä. Hieno monialainen persoona!

 

– Jumppamaikoista rehtori Matti Huttunen oli nuoruudessaan Sotkamon Jymyn pesäpallomies, Matti Keisalo HPS:n jalkapallojoukkueen mestaruussarjapelaaja ja Jussi Hirki kovaääninen tennispelaaja. Jouko Tikkaselta oli syntynyt kouluumme vahva "hikijumpan", telinevoimistelun vankka perinne. Urheilu oli tärkeää ja opettajamme siinä hyvin kannustavia. Rehtorina Matti Huttunen oli suuri koulun ystävä, huomasin sen myös hänen ollessaan eläkkeellä, koulu oli aina lähellä Matin sydäntä, kun häneen törmäsi.

 

– Piirustuksen taitoni olivat hieman - sanotaanko ei kaikkein parhaat - ja muistan elävästi kun legenda Irja Pohjolan-Pirhonen pysähtyi pulpettini kohdalle katsomaan piirustustani. Lähellä oli, etten ollut saamassa käytöksen alennusta, kun hän taisi jo aloittaa huudahtaen: Samuli! kunnes ymmärsi luonnokseni. Kauniin nuoren naisen paljaat rinnat eivät olleet tallentuneet paperille, vaan luokan edessä istuvalla mallilla oli paidassaan alareunasta kauniisti kaartuvat rintataskut.

 

– Toinen piirustuksen opettajani, Pekka Halosen tytär Marja Mieho antoi minulle kerran luvan pystyttää piilokojuni Halosenniemeen huhtikuun alussa kuvatakseni aamuvarhaisella vesilintuja Halosenniemen edustan sulasta. Opettajille siis uskalsi soittaa tuohonkin maailman aikaan, kun en enää ollut koulussa. 

 

– Liian monen opettajan osalta en saa tarinaa mahtumaan tähän, mutta varmasti muut kirjoittavat, esim. avarakatseisesta uskonnon- ja psykologian opettajasta Hilkka Siltovuoresta ja monesta monesta muustakin. Ensimmäinen luokanvalvojani Päivätär Eskola oli koulussa pari vuotta, mutta ehti olla tavattoman ahkera mm. useiden kerhojen pitämisessä meille.

Samuli Haapasalo

Oppilailla merkittävät elämäntyöt

 

– Oppilaat olivat kivoja tyyppejä. Olimme Keravalla mielestäni hyvin tasa-arvoisia, tavallisia, toisiamme kunnioittavia, pikkukaupungin ihmisiä. 

 

– Kun ajattelen erikseen luokkatovereitani nyt, nousee mieleeni, kuinka ihania ihmisiä luokallani oli. Heitä valmistui aikanaan moniin, moniin ammatteihin ja he ovat tehneet merkittävän elämäntyön olivatpa sitten tunnettuja tai tuntemattomia. Hyviä ihmisiä, hyviä tyyppejä. Joidenkin kanssa, kuten Saarnion Jukan ja Hakalan Esan, olen ollut samalla tai rinnakkaisluokalla kansakoulusta asti koko koulun ja vielä samalla alalla yliopistossa.

 

– Ja monien kanssa kahdeksan vuotta tai lyhytkin yhteinen aika Keravan Yhteiskoulussa synnytti minulla syvän arvostuksen erilaisiin, monella tavalla läheisiin ja toisiaan tukeviin ihmisiin, tyttöihin ja poikiin. Monia, joihin en ole aikoihin törmännyt, kaipaan hiljaa mielessäni. Terveisiä teille, jotka ehkä luette näitä sivuja! Toivottavasti tapaamme jossain kouluun liittyvässä tilaisuudessa 100-vuotisjuhlien tiimoilta!

 

 

Jäämeren linturannoilla yo-lakki päässä

 

– Tämä on vähän noloa, sillä ylioppilasjuhlista en osaa sanoa mitään. En kuitenkaan sen vuoksi, että en muistaisi mitään, mitä tapahtui, vaan lintuharrastukseni vei minut ensimmäiselle reissulleni Varanginvuonolle Pohjois-Norjaan heti samana iltana kun saimme yo-lakit. Junalla Rovaniemelle, siitä Eskelisen bussilla Nuorgamiin, jonne olimme pari vuotta vanhemman Nurmisen Pekan kanssa lähettäneet polkupyörämme. Siitä alkoi yli kolmeviikkoinen hieno reissu tuon ajan Jäämeren linturannoille ja vanhoihin kyliin. Se on joka tapauksessa yksi legendaarisimmista linturetkistäni, vaikka olen nyt anteeksipyynnön velkaa luokkatovereilleni. 

 

 

Pyrki – ja pääsi rehtorin puhutteluun

 

– Rehtorin puhutteluun jouduin kerran. Tai oikeastaan pyrin. Jouduin nimittäin hakaukseen englannin opettajani kanssa, joka oli myös luokanvalvojani. Hän oli "tarmokas, ankara ja pelätty," ehkä aavistuksen vanhanaikainen kielenopettaja. Juttu meni suunnilleen näin. Olin kiertänyt kokeissa käännöstehtävässä yhden sanan, jota en muistanut, kolmella sanalla, joiden ajattelin ilmaisevan saman asian. Opettajani otti virhepisteet jokaisesta sanasta erikseen. Valitin hänelle siitä, hän ei muuttanut arvostelua ja jouduin sanaharkkaan. Luokkatoverini Meriläisen Pirkko, tosi fiksu juureva pohjoiskarjalalainen, koitti viisaasti tyynnytellä minua. Mutta kun en ottanut ajoissa hänen neuvostaan vaarin, vaikka olisi ehkä pitänyt antaa periksi, luokanvalvoja ilmoitti pitävänsä minuille yksityisen luokanvalvojan tunnin käyttäytymisestä. Tunsin itseni kaltoin kohdelluksi ja pyysin audienssin rehtori Matti Huttuselta ja kysyin, pitääkö minun mennä tämmöiselle yksityiselle luokanvalvojantunnille, joka on kohdistettu vain minuun. Rehtori Matti oli taitava käsittelemään asian ja minut. Hän vastasi: "Mene vaan, se on helpompi meille molemmille". Ja niin minä sitten menin.  

 

 

Koulun mestaruus paljain jaloin

 

– Tuota yksittäistä konfliktia lukuunottamatta olin mielestäni aika kiltti ja hyväkin oppilas, jos sitä kouluarvosanoilla mitataan. Vaikka olin aika ujo, luonteeni on kuitenkin samalla vilkas ja iloinen. En siis aina ollut hiljaisin oppitunneilla. Kun nuoremman veljeni Markuksen poika Jaakko meni aikanaan samaan kouluun, oli häneltä kysytty, et kai ole sukua Samuli Haapasalolle. Luulen kyllä, että kummipoikani kuitenkin oli kurillaan kääntänyt ajatuksen kysymyksestä: olethan! 

 

– Tärkeää oli, että osallistuin vapaaehtoiseen musiikkiin, Kokko-kerhon toimintaan myös vuorollani sen puheenjohtajana, ja urheilin mielelläni. Tonnin juoksu oli lajini koulun kisoissa. Sen juoksin aina paljain jaloin urheilukentän hiilimurskalla, minulla ei ollut piikkareita, ja voitin koulun mestaruuden kahdeksannella luokalla. 

 

 

Rehtori kertoi viisauden

 

– Keravan Yhteiskoulun merkitys elämälleni oli erittäin iso. Erittäin iso, sanoisin. Tässä voin ottaa vain pari näkökulmaa.

 

– Rehtori Matti Huttunen, jota siis arvostan suuresti, piti joka keväänä saman puheen ylioppilaille. No en ole aivan varma, oliko se ihan sama, mutta me oppilaat olimme sitä mieltä. Puheen ydin oli: "Ylioppilaat! Kaikki ovet ovat auki teille". 

 

– Ehkä itseluottamuksemme ei tuona hetkenä vielä riittänyt ymmärtämään rehtorin viestin syvyyttä, vähän hymähdimme puheelle. Mutta hän kertoi suuren viisauden: on kuitenkin teistä itsestänne kiinni niin paljon, mitä haluatte! Sen te voitte saavuttaa. Ja eri ovien aukaisemiseen hän toivoi koulun antaneen hyvän perustan. 

 

– Monesti myöhemmin elämässä olen palanut tuohon ajatukseen, ehkä kertonut sen jollekin myös ylioppilasjuhlissaan. Ja haluan sen tässäkin nyt toistaa tuleville polville. Jos on tahtoa ja nöyryyttä, voi löytää tavoitteensa, mikä se kulloinkin onkin. Se nousee osaltaan siitä, mitä koulussa opetettiin. 

 

– Toinen asia oli biologia kaikkine ulottuvuuksineen. Koulun Kokko-kerho, luontokerho juonsi 30-vuotisen rehtorimme Einari Merikallion maailmanluokan elämäntyöstä lintutieteen parissa. Myös isoveljeni Juhani vaikutti esimerkillään lintuharrastukseeni.

 

– Linnut ovat olleet elinikäinen harrastukseni, luonto ja luonnonsuojelu tärkeitä asioita ja kirjoittaminen, joka osaltaan pohjautuu luontoon ja koulun äidinkielen opetukseen. Kiivaimpienkin työvuosien aikana minulla säilyi aina hyvä luontosuhde, rakkaus kieleen ja kirjoittamiseen, jota voin nyt täysillä toteuttaa edelleen eläkevuosina. Olen mm. julkaissut kirjan ”Tii tii tiainen, artikkeleita Suomen luonnossa” ja Tuglas-seuran ”Elossa”. Suomen Luonnon nettisivuilla on myös yli 700 blogia kuvineen.

 

– Aivan erikseen suomenkieli, jolla oli mielestäni vahva asema koulun opetuksessa, ja biologia Kokko-kerhoineen sekä alaluokkien ja sen jälkeen vapaaehtoinen musiikki, johon osaltaan myös veljeni ohjaamana osallistuin, ovat siivittäneet minua ja tekemisiäni ihmisenä elämän mittaisesti. Näin ainakin ajattelen.