6.MattiNiiranen3000px.jpg

Kouluneuvostovaalit olivat poliittisille nuorisojärjestöille tehokas jäsenhankinnan kanava. Matti Niiranen oli useiden vuosien ajan kouluneuvoston jäsen ja Keravan kokoomusnuoret ry:n puheenjohtaja (kuvassa). Nämä tehtävät tasoittivat tietä myös kaupunginvaltuustoon.

Matti Niiranen 1973 – 1982

KYK innosti nuoren Matin historian, kirjoittamisen ja politiikan pariin

Matti Niiranen (s. 1962) oli Keravan yhteiskoulun ja lukion oppilas vuosina 1973-82. 

Hän kehuu koulukaupunkiaan Keravaa vuolaasti. ”Kerava oli aivan mahtava kasvuympäristö ja KYK todella paljon virikkeitä antava koulu.” Matti ahmi kouluaikana erityisesti historiankirjoja ja innostui politiikasta. Niiranen oli Keravan lukion teinikunnan puheenjohtaja 1978-79. Keväällä 1983 hänen työhuoneessaan Helsingissä lakkautettiin legendaarinen Suomen Teiniliitto ry.

”Yhteiskouluaikojen kaveripiirini on ollut koossa kohta 50 vuotta. Pidämme edelleen säännöllisen epäsäännöllisesti yhteyttä. Koulu- ja nuoruusmuistot ovat vuosi vuodelta minulle rakkaampia”.  

 

Kerava oli 1970-luvulta alkaen voimakkaasti muuttovoittoinen kaupunki. Uusia asukkaita muutti työn perässä Helsingin seudulle kaikkialta Suomesta. Joukossa oli paljon lapsiperheitä. Kaupungin väkiluku oli 14 600 vuonna 1970. Asukasmäärä liki kaksinkertaistui 15 vuodessa: vuonna 1985 keravalaisia oli jo 26 000. 

Tulijoiden joukossa ja KYK:n oppilaissa oli paljon myös menetetyssä Karjalassa syntyneitä ja heidän lapsiaan. Heihin kuului Matti Niiranen, jonka suku on sekä isän että äidin puolelta Karjalan evakkoja. Isovanhemmat, Otto ja Jenny Niiranen, raivasivat ja rakensivat sodan jälkeen uuden maatilan Haapajärvelle, josta he muuttivat Keravalle. 

– Kun Haapajärven evakkotilalla tuli aika tehdä sukupolvenvaihdos, pappani Otto ja mummoni Jenny muuttivat nuorimman tyttärensä Elman kanssa kesällä 1958 Keravalle. He ostivat ”Vienola”-nimisen omakotitalon, joka sijaitsi osoitteessa Tuusulantie 52. Vienolasta tuli minulle ”mummola”, jossa piipahdin koulusta palatessani syömässä karjalanpiirakoita ja muita isoäidin herkkuja, muistelee Matti Niiranen. 

Helsingissä nykyisin asuva Matti Niiranen luonnehtii kouluvuosiensa Keravaa turvalliseksi ja perinteitään vaalineeksi pikkukaupungiksi, jossa asui keskiluokkaista ahkeraa väkeä. ”Rikkaita ei ollut, mutta ei köyhyyttäkään juuri nähty. Yhdistystoiminta oli tavattoman vilkasta ja me-henki vahva. Kerava oli koulupojalle monilla tavoin todella virikkeellinen ja inhimillisen kokoinen kasvualusta.”

 

– Isäni Pentti Niiranen oli koulutukseltaan agrologi ja hän työskenteli Tukkukauppojen Oy:n maatalousosastolla. Äiti Hilkka oli kotirouva siihen asti, kunnes minä kuopuksena aloitin koulun. Vanhempani olivat hyvin isänmaallisia ja kokoomuslaisia. 

 

– Minut kasvatettiin kotona arvostamaan vanhempia ihmisiä, perinteitä, historiaa ja hyviä tapoja. Minua ei siis olisi saanut millään keinolla mukaan radikaaliin vasemmistolaiseen koululaistoimintaan, vaikka se eräs ajan ilmiö olikin. Päinvastoin, innostuin Keravan yhteiskoulussa toiminnasta kokoomusnuorissa.

Matti Niiranen on sukunsa puolesta ylioppilas toisessa polvessa Keravan yhteiskoulusta, sillä hänen tätinsä Elma valmistui ylioppilaaksi Keravan yhteiskoulusta vuonna 1962. Matti sai valkolakin 20 vuotta myöhemmin. Myös hänen kolme sisarustaan, Kyösti, Sakari ja Elina, kävivät Keravan yhteiskoulua 1970-luvulla. 

Persoonalliset opettajat elävät

mielessä lämpiminä muistoina 

 

Matti Niiranen kertoo, että yhteiskouluun pääseminen ei ollut itsestään selvää vuona 1973. Koulu ei myöskään ollut ilmaista, vaan vanhemmat maksoivat lukukausimaksuja ja oppikirjat ostettiin omalla rahalla kirjakaupasta. ”Minä perin usein vanhempien sisarusteni oppikirjoja.”

– Yhteiskouluun pyrittiin ja päästiin. Kouluun hyväksyttyjen listaa muistan lukeneeni kesällä 1973 yhteiskoulun ulkoseinällä olleelta ilmoitustaululta. 

Peruskouluun Suomessa siirryttiin pääosin yksityisten yhteiskoulujen järjestelmästä vaiheittain 1970-luvulla. Uudistus eteni alkaen Pohjois-Suomesta lääni lääniltä kohti etelää.

– Minun ikäluokkani sai viiden oppikoulukouluvuoden jälkeen peruskoulun päästötodistuksen ”yhteiskoulun oppimäärän mukaan”. Aloitimme siis yhteiskoulun ja päätimme peruskoulun. Olin vuodet 1973-76 yhteiskoulun oppilas ja vuodet 1976-78 Sompion yläasteen oppilas. Sen jälkeen siirryin vuonna 1978 Keravan lukion puolelle.

Matti Niiranen sanoo olevansa ikuisesti kiitollinen persoonallisille ja kannustaville opettajilleen. ”Muistelen opettajiani oikeastaan vain hyvällä tai vähintään sympatian sävyttämästi. Heistä kaikista on jäänyt minulle erittäin miellyttäviä muistoja.”

– Hyvä opettaja oli minusta persoonallinen, oikeudenmukainen ja kannustava. Totta kai oppilas näkee nämä piirteet herkimmin oman mieliaineen opettajassa. Niinpä minulle erityisen tärkeitä olivat lempiaineeni historian opettajat, Kauko Uimonen ja Aimo Mäkelä

 

– Kannustavina opettajina ja mielenkiintoisina persoonina ovat mieleeni jääneet etenkin Eero Nurmi (matematiikka), Eero Avikainen (biologia), Ulla Vento (äidinkieli), Hellevi Kuusimies (saksa) ja Raija Kortesmaa (uskonto ja psykologia).

Sodat käynyttä Kalle Sariolaa Matti muistelee myös lämmöllä. ”Kalle oli vanhan kansan jermu, josta henki vahva isänmaallisuus positiivisessa mielessä. Hän oli mielestäni turvallinen hahmo, jolla oli kuiva, mutta hauska huumorintaju. Hieman samoin kuvailisin rehtori Matti Huttusta.” 

 

Arkkitehdiksi mielineestä 

pojasta tulikin valtiotieteilijä 

 

Keravan yhteiskoulun biologian tunneilla Matin huomio kiinnittyi professori Einari Merikallion kokoamaan laajaan lintukokoelmaan, jota säilytettiin biologian luokkahuoneessa tarkoitusta varten hankituissa hienoissa vitriineissä. 

– Keravan yhteiskoulusta sain kipinän elinikäiseen lintuharrastukseen, jota jatkan nykyisin kesämökillämme Raumanmerellä. Opin tunnistamaan paljon lintuja Merikallion kokoelman ansiosta ja juuri se innosti minut ornitologiaan. 

 

– Opettajani Eero Avikaisen innostamana liityin myös Merikallion aikoinaan perustamaan Kokko- kerhoon, jonka varapuheenjohtajanakin jossain vaiheessa toimin. Teimme esimerkiksi öisiä pöllöretkiä Sipoon metsiin. Siellä pimeässä metsässä sitten puhallettiin kerhon kuraattorin ohjeiden mukaan kukkopilliin, minkä jälkeen odotettiin hiljaisina ja maltin kanssa pöllöjen vastausta.

Kokko-kerho retkeili Niirasen kouluvuosina viikonloppuisin myös Tuusulanjärven länsipuolelle. Lauantaina lähdettiin aamuvarhaisella polkupyörillä järven rannoille lintuja bongailemaan.

Oppikouluvuosinaan Niiranen haaveili arkkitehdin ammatista ja piirteli kotona koulun jälkeen erilaisia taloja ja asuntojen pohjapiirustuksia. 

– Ehkäpä eräs innoittajani oli Keravan nopea rakentuminen ja yhteiskoulun arkkitehtuuri. Koulun ympäristössä näkyi paljon kerroksellisuutta. Oli vanha vuonna 1949 valmistunut hieno päärakennus, vuonna 1960 siipirakennus sekä uusin sivurakennus, vihertävä lukio liikuntasalin kanssa. 

Arkkitehtiä Matista ei kuitenkaan koskaan tullut, sillä hän valitsi lukiossa lyhyen matematiikan pitkän sijasta. Lukion jälkeen hän valmistui Helsingin yliopistosta valtiotieteiden maisteriksi pääaineena poliittinen historia. 

Työuransa Niiranen on tehnyt politiikan toimittajana, viestintäyrittäjänä ja järjestöjohtajana. Keravan yhteiskoulussa saatu poliittinen kipinä elää hänessä edelleen. Hän toimi 1980-luvulla Keravan kaupunginvaltuustossa ja vuodesta 2013 alkaen Helsingin kaupunginvaltuustossa. 

”KYK-kaverien porukka 

tapailee säännöllisesti”

 

Matti kertoo, että hänellä kävi koulussa hyvä tuuri kavereiden suhteen. 

– Sain heti ensimmäisellä luokalla kivat kaverit, jotka olen tuntenut nyt jo lähes 50 vuotta. Pidämme edelleen yhteyttä neljän kaverin porukalla; Eskon, Ollin ja Sepon kanssa. Seuraava tapaaminen on jo sovittu pidettäväksi 29.4.2022 KYK:n 100-vuotisjuhlien yhteydessä.

Yhteiskoulun poikaporukka piti yhtä niin koulussa kuin vapaa-ajallakin. Välitunneilla pyörittiin omissa piireissä. Joskus koulun jälkeen haettiin jäätelöä torin kioskista tai ”muruja” Uudenmaan leipomon liikkeestä, joka sijaitsi rautatieaseman lähellä, nykyisen Volmari Iso-Hollon patsaan nurkalla.

– Kaiken keskipiste oli Keravan yhteiskoulu, mutta meillä oli paljon yhteisiä harrastuksia koulun ulkopuolellakin, kuten partiotoiminta Keravan Korvenpojissa. Teimme lisäksi omia ”tutkimusretkiä” Koukkukalliolle ja muualle Keravan lähialueille. Kaverini Eskon kanssa kehittelimme lisäksi usein mustavalkoisia valokuvia koulun Kamerakerhon huoneessa. 

 

– En ollut todellakaan mikään erityinen urheilijanuorukainen, mutta liikuntaharrastus oli luontainen osa kaikkea vapaa-aikaa. Liikunnanopettajani Matti Keisalo osasi kannustaa hienosti minuakin liikuntaharrastuksen pariin, vaikka olin enempi lukutoukka.

 

Matti toteaa, että 1970-luvulla ja 1980-luvun alkupuolella ei ollut internetiä, somea eikä televisiostakaan tullut kovin paljon nuoria kiinnostavia ohjelmia. 

– Elokuvateattereita Keravalla oli kaksi, Kino Jukola ja Keskuskino, joissa oli vain harvoin jotain katsomisen arvoista. Niinpä pelattiin talvisin lätkää omassa porukassa. Kesäisin fillaroitiin Tuusulanjärveä ympäri tai vaikkapa Porvooseen. Kuunneltiin musiikkia ja pelattiin erilaisia pelejä. Olin myös ahkera kirjaston käyttäjä. Upeita muistoja!

Hauskimmat, noloimmat ja 

mukavat muistot kouluajoilta

 

Matin hauskimmat ja mukavimmat muistot liittyvät hyviin koulukavereihin, koulun arkeen ja yhteisiin tapahtumiin, kuten liikunta- ja hiihtopäiviin. 

 

– Meillä kaikilla on valtavasti muistoja kouluvuosilta, jotka muokkaavat meitä enemmän kuin osaamme ajatella sekä hyvässä että pahassa. Sen johdosta on tärkeää tehdä jatkuvasti työtä sellaisen koulun puolesta, jossa ketään ei kiusata ja jokainen saa olla oma itsensä. Turvallinen ja kannustava koulu antaa hyvät eväät myöhemmälle elämälle.

 

– Se mikä yhden mielestä on hauskaa, voi toisen mielestä olla noloa, pelottavaa tai jopa kiusaamista. Teini-iässä me olemme kaikki epävarmoja itsestämme, joten ”hauskojen” sattumusten muisteloissa olisin varovainen. Ennemmin puhuisin mukavasta ilmapiiristä, jonka koin Keravan yhteiskoulussa.

 

Noloin henkilökohtainen muisto Keravan kouluvuosilta? 

 

”Eräänä sateisena syysaamuna Keravan lukion kolmannen luokan oppilas Matti Niiranen nukkui pommiin ja kiiruhti kotoaan polkupyörällä oppitunnille. Edessä oli historian koe, johon oli koko ilta päntätty. Perille päästyä olin nopean pyöräilyn jälkeen hikinen ja sateesta märkä. Silmälasit olivat pahasti huurussa, minkä johdosta en nähnyt juurikaan eteeni. Ajatus kävellä kiireesti luokkaan salkku edellä, salkku ikään kuin sokean keppinä, tuntui sillä hetkellä hyvältä. Mutta ei enää sen jälkeen, kun salkku kolahti ala-aulan suureen lasi-ikkunaan, joka helisi todella kovaäänisesti rikki. Kaikkien paikalla olleiden huomio oli tuolla hetkellä taattu ja tilanne oli todella nolo. Onneksi kukaan ei loukkaantunut.”

 

Vaihto-oppilasvuosi 1979-80 

herätti halun muuttaa lukiota

 

Paikallinen ”julkkis” Matti Niirasesta tuli Keravalla hänen vaihto-oppilasvuotensa 1979-80 aikana, sillä hän kirjoitti ahkerasti raportteja Keski-Uusimaa -lehteen amerikkalaisesta lukiostaan. Keravan yhteiskoulusta lähti tuolloin vuosittain 1-2 oppilasta vaihtoon, pääasiassa Yhdysvaltoihin, kuten Matti. Vastavuoroisesti Keravan lukiossa oli ulkomaisia oppilaita. 

– Palattuani Yhdysvalloista olin todella innostunut lukion kehittämisestä, sillä USA:n high school oli täysin erilainen kuin Suomen lukio. Vaihtovuosi vahvisti käsitystäni siitä, että lukio-opetuksessa oli lisättävä oppilaiden valinnanvapautta. 

 

– Amerikassa koettu suurempi vapaus valita itse niitä aineita, joita lukossa opiskelee, olikin yksi innoittajani valtakunnalliseen edunvalvontatyöhön. 

Politiikasta Niiranen kertoo innostuneensa jo yhteiskoulun ensimmäisillä luokilla. Seurasin televisiosta eduskuntavaalipaneelia vuonna 1975 ja samana vuonna olin jo kokoomusnuorten listalla ehdokkaana kouluneuvostoon.

– Olin silloin 13-vuotias ja sain vaalissa suorastaan äänivyöryn. Tulin valituksi apujäseneksi kouluneuvostoon. Vaalimenestyksen taustalla oli ilmeisesti se, että kolme sisarustani olivat kampanjoineet tietämättäni puolestani. 

 

– Apujäsenvuosilta kouluneuvoston kokouksista jäi mieleen se, kuinka isot pojat ja tytöt kinastelivat opettajien kanssa jälkistuntojen ja muiden rangaistusten mielekkyydestä ja pituuksista. Sittemmin toimin kouluneuvostossa varsinaisena jäsenenä useita vuosia, myös lukion puolella, jolloin toimin kouluneuvoston sihteerinä.

KYK:n punainen teinikunta 

muuttui siniseksi 1978

 

Keravan yhteiskoulun teinikunta oli Matti Niirasen muistelun mukaan koko 1970-luvun ajan vasemmistolaisten oppilaiden johtama. Muutos tapahtui vuonna 1978, jolloin Niirasesta tuli teinikunnan puheenjohtaja.

– Olin liittynyt kokoomusnuorten jäseneksi heti kun pääsin, eli 15-vuotiaana. Keravalla kokoomusnuoret keskittyivät oman yhdistyksensä toimintaan koulun ulkopuolella ja kouluajan jälkeen. Teinikunnassa emme toimineet, vaan se oli 1970-luvun loppuun asti vasemmistolaisten temmellyskenttä. 

 

– Keravan Kokoomuksen Nuoret ry:n toimintaan kuului kuitenkin olennaisena osana kampanjointi kouluneuvostovaaleissa, mikä tarjosi erinomaisen kanavan uusien jäsenten rekrytointiin. Samalla saimme valmennusta ja peruskannatusta suurempiin koitoksiin, eli kunnallisvaaleihin ja eduskuntavaaleihin.  

Matti ja hänen kokoomuslaiset koulukaverinsa liittyivät Suomen teiniliiton paikallisen tason yhdistykseen vasta sen jälkeen, kun koulun vasemmistolaiset nuoret olivat jättäneet teinikunnan. 

– Teinikunnalla oli vuosia vasemmistolaisia puheenjohtajia, kuten Timo Torikka (1975-76). Hän edusti SKDL:n nuorisojärjestöä, Suomen demokraattista nuorisoliittoa. Torikasta tuli myöhemmin tunnettu näyttelijä. Torikan jälkeen teinikunnan puheenjohtajaksi (1976-78) nousi Aki Kosonen, joka oli kommunistinuori. 

 

– Aki ja minä tapasimme koulun käytävien lisäksi usein myös kaupungin omistamassa Hyyppärän kiinteistössä, jonka yläkerrassa oli kommunistinuorten ja demarinuorten toimitilat. Alakerrassa oli Keravan Kokoomuksen Nuoret ry:n toimitilat. Toimimme sulassa sovussa ja toisiamme arvostaen. 

Keravan lukion teinikunnassa toimivat 1978-82 pääasiassa kokoomusnuorten jäsenet, tosin politiikkaa ei tehty kuin kouluneuvostovaalien yhteydessä. Eikä teinikunnalla ollut juuri muutakaan toimintaa.

– Kouluneuvostovaaleissa toki olimme mukana poliittisin tunnuksin edelleen. Ensi töiksemme heitimme teinikunnan kaapista roskiin ”Koululaisen pienet punaiset kirjat” ja muut vasemmistolaiset propagandamateriaalit. Pidimme muutamia sääntömääräisiä kokouksia ja julkaisimme Sompio-nimisen tabloid-lehden vuonna 1980. 

Keravan lukiosta valtakunnallisen

koululaisjärjestön pääsihteeriksi

 

Matti Niiranen kertoo, että teinikunnat olivat kuihtumaan päin 1980-luvun alussa kaikkialla Suomessa, joitain aktiivisempia kouluja lukuun ottamatta. 

– Tähän minulla oli melko hyvä tuntuma, sillä toimin noihin aikoihin Kokoomuksen Nuorten Liiton koulupoliittisen toimikunnan ja Uudenmaan kokoomusnuorten puheenjohtajana.

Suomen teiniliitto oli ajautunut 1970-luvulla vähemmistökommunistien stalinistiseen komentoon. Jäätyään vähemmistöön SDNL:ssä taistolaiset kaappasivat Teiniliiton, jonka maineen he sitten mustasivat ja hävittivät rahat mm. raskaaseen piirisihteeriverkostoon. 

– Teiniliitto teki tuolloin äärivasemmistolaista politiikkaa ja Neuvostoliittoa mielisteltiin häpeilemättömästi. Teiniliittoa kuvailtiin marxilais-leniniläiseksi taisteluorganisaatioksi. Lopulta Valtion tilintarkastajat puuttuivat teiniliiton taloudenpitoon ja liitto ajautui täydelliseen ahdinkoon.

Niiranen kertoo, että Kokoomuksen Nuorten Liitto (KNL) hyödynsi koululaispolitiikkaa ja teiniliiton kaaosta omiin tarkoituksiinsa aivan kuten muutkin poliittiset nuorisojärjestöt. KNL rekrytoi pääosan jäsenistöstään yhteiskouluista, yläasteilta ja lukioista sekä teinikuntatoiminnasta ja kouluneuvostovaalien yhteydessä. 

– Jäsenhankinnassa sosialismin peikko oli hyvä pelote ja iloisen keltaiset ”Ole Porvari” –rintanapit vetivät nuoria mukaansa. Jyrkkä vastakkainasettelu suosi lopulta parhaiten kokoomusnuoria: vasemmistolaisten nuorisojärjestöjen kannatus ja jäsenmäärät alkoivat hiipua 1980-luvulla, etenkin teiniliiton lakkauttamisen jälkeen.

KNL sai kouluvaaleissa 1980-luvulla jopa 40% äänistä. Matti toimi vuosina 1982-84 Keravan Kokoomuksen Nuoret ry:n puheenjohtajana, jona aikana yhdistyksen jäsenmäärä kohosi 250:een. Jäsenistö oli valtaosin lukiolaisia, sekä Keravan lukiosta että Nikkarin lukiosta. Toiminta kouluissa edisti menestystä myös kuntavaaleissa. Matti Niiranen sai vuoden 1984 kunnallisvaaleissa 305 ääntä ja tuli valituksi Keravan kaupunginvaltuustoon ja myöhemmin kaupunginhallitukseen.

Matti Niirasen tie vei Keravan lukion teinikunnasta ja kouluneuvostosta suoraan Suomen nuoriso- ja koululaispolitiikan huipulle. 

– Aloitin työt Koululaisjärjestöjen keskusliitto ry:n (KKL) kokopäiväisenä palkattuna toimihenkilönä ja pääsihteerinä heti valkolakin saatuani, eli kesäkuun alussa 1982.

Lukion kehittämisestä Niiranen kirjoitti useita artikkeleita mm. Keski-Uusimaahan ja Uuteen Suomeen. Kokoomusnuorten valtakunnallisessa koululaisparlamentissa Jyväskylässä 5.2.1983 pitämässään puheenvuorossa hän pohti lukion uudistamisesta seuraavasti: 

”Lukiossa pakollisia aineita voisivat olla äidinkieli, toinen kotimainen kieli, ensimmäinen vieras kieli, matematiikka, historia ja yhteiskuntaoppi sekä liikunta. Muut aineet tulisi olla vapaaehtoisia, kuitenkin niin, että oppilaan olisi suoritettava tietty määrä kursseja. Suurempi valinnaisuus edistäisi lukion asemaa ja kykyä toimia korkeakouluihin valmistavana koulumuotona. Oppilailla on oikeus kehittää itseään jo lukiossa haluamaansa suuntaan. Yleissivistystä ei ole se, että opetellaan ulkoa asioita, jotka kokeiden jälkeen unohtuvat.”

Teiniliittoa lakkauttamassa ja

lukiolaisten liiton arkkitehtinä

 

Aikanaan mahtava koululaisten etujärjestö, vuonna 1939 perustettu Suomen teiniliitto ry (STL) lakkautettiin keväällä 1983. TV:n iltauutisten pääaiheeksi nousseen lakkauttamiskokouksen sihteerinä toimi vain vajaa vuosi aiemmin Keravan yhteiskoulusta ylioppilaaksi valmistunut Matti Niiranen.

– Lakkauttamiskokous järjestettiin työhuoneessani KKL:n toimistolla Korkeavuorenkatu 25:ssä. Kaikki osanottajat mahtuivat työhuoneeni kokouspöydän äärelle, kertoo Matti.

 

– Kokouksen jälkeen työnsin lakkauttamispaperit pöytälaatikkooni, sammutin valot ja laitoin toimiston oven takanani lukkoon. Niin koruttomasti päättyi teiniliiton 44-vuotinen historia. Kukaan ei itkenyt, eikä kukaan ikävöinyt 1970-luvun teiniaktiiveja.

Niiranen kertoo, että teiniliiton lakkauttaminen ei ollut sattuma. Se oli ollut vireillä jo pitkään.

– Koululaisjärjestöjen keskusliiton (KKL) pääsihteerin tehtävässä otin asiakseni Suomen Teiniliiton lakkauttamisen ja uuden, terveen järjestön perustamisen ajamaan erityisesti lukiolaisten opinto- ja sosiaalipoliittisia etuja. 

 

– Syksyllä 1983 organisoin Turussa ensimmäiset etenkin lukiolaisille tarkoitetut oppilaskuntapäivät. Sen jälkeen järjestettiin oppilaskuntapäivät Tampereella ja Lahdessa. Täten pantiin käytännössä alulle prosessi, joka johti Suomen Lukiolaisten Liitto ry:n perustamiseen Mikkelin oppilaskuntapäivillä 1985.