Keravan Yhteiskoulu 100
50 ensimmäistä vuotta
Yksityiset oppikoulut lisääntyivät
Suomen oppikoululaitos syntyi keskiajan vuosisatoina ja kehittyi tasaisesti, joskin hitaasti. Perusta toiminnalle, joka vaikutti myös Keravan Yhteiskoulun syntyyn, luotiin vuonna 1872 annetulla Koulujärjestyksellä.
Valtiovalta ei perustanut riittävässä määrin oppikouluja, jonka seurauksena perustettiin yksityisiä oppikouluja – jopa niin paljon, että niitä oli pitkään 1900-luvulla enemmän kuin julkisia kouluja.
Helsinki oli saanut ensimmäisen suomenkielisen oppikoulunsa vuonna 1867. Keväällä 1920 pääkaupunkiseudulla oli yhdeksän suomenkielistä ja 12 ruotsinkielistä oppikoulua, joista valtion kouluja oli seitsemän ja yksityisiä 14.
Keskiselle Uudellemaalle jäi oppikoulukarttaan aukko, jonka keskipiste oli Keravan kohdalla. Etäisyys koulusivistystä tarjoaviin laitoksiin oli pitkä. Niinpä vuonna 1921 perustettiin Keravan Yhteiskoulu.
Kerava sai kauppalanoikeutensa kesäkuussa 1923 ja toiminta itsenäisenä kauppalakuntana alkoi 1.1.1924.
Kun koulu aloitti toimintansa, sen 28 oppilaasta kymmenen oli Keravalta, viisi Tuusulasta, kolme Järvenpäästä, kolme Jokelasta ja kaksi Tikkurilasta. Yksi oppilas oli Kellokoskelta, Malmilta, Rekolasta, Helsingistä ja Kemistä.
Yksityisiä oppikouluja perustettiin Järvenpäähän vuonna 1928, Nurmijärvelle 1929, Tuusulaan, Korsoon ja Jokelaan 1957. Kaupungin omistama yksityinen Keravan uusi yhteiskoulu perustettiin vuonna 1966.
Keravan Yhteiskoulu aloitti toimintansa Keravan Seuratalossa vuonna 1921. Kuva Muistaja.
Perustaminen
Oppikouluhankkeen ensimmäinen tiedossa säilynyt neuvottelutilaisuus pidettiin Keravan Seuratalossa toukokuussa 1920. Paikalla oli kiinnostuneita kansalaisia Keravalta, Tuusulasta, Järvenpäästä ja Sipoosta. Kokous valitsi kolmihenkisen toimikunnan kehittelemään hanketta.
Seuraava kokous pidettiin syyskuussa 1920, jolloin läsnä oli 25 henkeä. Into oli kova, sillä osa läsnäolijoista vaati koulun perustamista välittömästi. Neuvottelujen jälkeen päätettiin, että koulu aloittaa tasan vuoden päästä kokouspäivästä.
Koulu perustettiin viisiluokkaisena ja sen johtajaksi kutsuttiin Kemin suomalaisen yhteiskoulun johtaja Edit Hällfors. Omaa koulutaloa ei ollut mahdollista rakentaa. Toiminta aloitettiin Keravan Seuratalossa.
Keravan Yhteiskoulu sai valtioneuvostolta perustamisluvan 31. elokuuta 1921 ja aloitti toimintansa seuraavana päivänä.
Kolme ensimmäistä vuotta koulu toimi tilapäistiloissa, kuten Seuratalolla. Seuratalon suuri sali oli jaettu verholla kahtia – ensimmäiselle ja toiselle luokalle. Kolmas luokka toimi ravintolan takahuoneessa. Syksyllä 1923 opetusta sai 52 ekaluokkalaista yhdessä luokkatilassa. Oma koulurakennus valmistui Sarvilinnanmäelle 1924.
Vuosikymmenien 1920-1930 vaihteen pulavuodet koettelivat koulun taloutta niin, että koulun lukioaste pääsi aloittamaan toimintansa vasta pulavuosien jälkeen vuonna 1933 – neljä vuotta myöhemmin kuin oli suunniteltu.
Lukioasteen perustaminen vuonna 1933 nosti oppilasmäärää. 200 oppilaan raja saavutettiin syksyllä 1937, 300 syksyllä 1943, 400 1946, 500 1948, 600 1956, 700 1965 ja 800 syksyllä 1966. Koulun 50. toimintavuonna kirjoissa oli 862 oppilasta.
Korkeinta päätösvaltaa koulussa käytti Keravan Yhteiskoulun Kannatusyhdistys siihen saakka, kunnes koulu siirtyi kaupungin haltuun 1970-luvulla. Kannatusyhdistyksen johtokunta hoiti käytännössä suurimman osan päätöksistä. Sen jäsenet eivät koskaan perineet palkkiota työstään. Johtokunnan ensimmäinen puheenjohtaja oli lääninrovasti Uno Wegelius.
Keravan Yhteiskoulun perustaja Tuusulan seurakunnan kirkkoherra ja lääninrovasti Uno Wegelius ja rouvansa (vas.) seisovat rakennuksen edustalla yhdessä koulun ensimmäisten opettajien kanssa 1920-luvun alkupuolella. 3.vas Edit Hällfors, 6. vas Augusta "Mili" Valanne, 7. vas Martti Hertg ja 8. vas Helvi Hertg. Kuvassa myöskin Aino-Esteri Wegelius ja T. Uotila. Kuva Muistaja.
Maisemaa koulun katolta. Alakuvassa koulun voimistelusali vuonna 1924. Kuvat Muistaja.
Talous haasteena
Keravan Yhteiskoulu rahoitti ensimmäisen vuoden toimintaansa oppilasmaksuilla, lahjoituksilla sekä arpajaisten ja iltamien tuotoilla. Vuosina 1922–1923 koulu sai Tuusulan kunnalta 5000 markan apurahan, ensimmäinen valtionapu saatiin 1923–1924. Keravan kauppala tuki toimintaa ensi kerran 1924.
Näistä lähteistä rahaa tuli jatkossakin 1970-luvulle asti. Suurin rahoittaja oli Keravan kauppala. Ulkopaikkakunnilla ei ollut velvoitetta rahoittaa Keravan Yhteiskoulua, mutta moraalinen velvollisuus kylläkin, sillä Keravalla opiskelevat olivat pois niiden kouluista.
Avustuksia saatiin myös liikeyrityksiltä ja yksityishenkilöiltä. Senaattori J.K. Paasikivi lahjoitti 2000 markkaa vuonna 1928.
Einari Merikallio – 'Keefas'
Koulu paloi syyskuussa 1941
Vuonna 1924 rakennettu koulurakennus riitti siihen saakka, kunnes lukio aloitti toimintansa 1933. Jopa juhlasalia jouduttiin sen jälkeen käyttämään luokkatilana. Kesällä 1934 rakennettiin siipirakennus, joka sisälsi kolme luokkahuonetta ja pukuhuoneen voimistelusalille.
Koulun ollessa sotilaskäytössä, se syttyi tuleen 24.9.1941. Vain siipirakennus säilyi käyttökelpoisena ja sitä alettiin kutsua 'rauniokouluksi'. Palossa tuhoutui mm. Einari Merikallion täytettyjen eläinten kokoelma (Merikallio keräsi myöhemmin uuden kokoelman). Arvokas flyygeli saatiin pelastettua katkomalla sen jalat ja liu'uttamalla se kantillaan rappusia alas.
Vaurioita ei vuosiin ollut mahdollista korjata. Osa toiminnasta siirtyi Yli-Keravan kansakoululle ('puukoulu'). Vuonna 1944-45 työskenneltiin neljässä paikassa: 'rauniokoulussa', Yli-Keravan kansakoulussa, keskuskansakoululla ja maisteri Varstan huvilalla.
Perustettiin rakennustoimikunta ajamaan uuden koulurakennuksen hanketta. Syyslukukaudella 1949 uusi rakennus saatiin valmiiksi ja otettiin asteittain käyttöön. Koulun vihkiminen tapahtui 30-vuotisjuhlien yhteydessä vuonna 1951. Rakennuksessa oli 14 luokkahuonetta – osa palosta säästyneitä – fysiikan, luonnonhistorian, piirustuksen erikoisluokat sekä voimistelusali. Suunnitelmiin kuulunut siipirakennus jäi toteuttamatta, joten tilanpuute alkoi pian vaivata.
Erikoisluokat jouduttiin pian ottamaan tavalliseen luokkakäyttöön. Kouluruokala toimi parakissa. Vuorolukua jouduttiin lisäämään – vuonna 1959 koulussa oli neljä iltavuoro- ja kolme kiertoluokkaa.
Rauniokoulu. Kuvat Muistaja.
Laajennuksia laajennusten perään
Vuonna 1957 perustettiin jälleen toimikunta suunnittelemaan koulurakennuksen laajennusta. Rahaa lainattiin valtiolta ja yksityisiltä laitoksilta. Vuodenvaihteessa 1959-60 otettiin vastaan uusi koulurakennus, joka vihittiin käyttöön toukokuussa 1960.
Rakennuksessa oli viisi luokkahuonetta, yhdistetty voimistelu-/juhlasali näyttämöineen ja puku-/suihkutiloineen, kirjasto, lukusali sekä kotitalouden ja käsityön luokkatilat. Lämmitysmuoto vaihdettiin öljylle ja hiilivarastosta tehtiin poikien käsityöluokka.
Arvioitiin tilojen riittävän pitkäksi aikaa, mutta ei – tilat eivät riittäneet kasvavalle, kaksoiskouluksi muuttuneelle laitokselle. Vuonna 1966 perustettiin jälleen rakennustoimikunta ja alustava suunnitelma hyväksyttiin 1967.
Karsintojen jälkeen lisärakennukseen jäi viisi teorialuokkaa, äidinkielen erikoisluokka, voimistelusali, poikien käsityöluokka ja koululääkärin vastaanottotilat. Vanhan osan pieni voimistelusali muutettiin musiikkiluokaksi ja peseytymistilat valokuvauslaboratorioksi. Ruokasalia suurennettiin. Laajennus valmistui koulun 50-vuotisjuhliin vuonna 1971.
Seuraava ja viimeisin laajennus koululle valmistui vuonna 2003, jolloin muun muassa ruokasali ja keittiö siirtyivät uuteen paikkaan palloiluhallin ja päärakennuksen kainaloon koulun takapihalle.
Koulurakennus 1960-luvulla, kuva Muistaja.
Koulurakennus 1970-luvulla
Koulurakennusta saneerataan 2000-luvun taitteessa.
Opetusohjelmat mukailivat julkisia
Yksityinen oppikoulu sai laatia oman lukusuunnitelmansa, mutta kouluhallituksen tuli se hyväksyä. Keravan Yhteiskoulun ensimmäinen lukusuunnitelma oli tarkka jäljennös valtion keskikoulujen lukusuunnitelmasta. Vieras kieli oli saksa.
Kun lukio aloitti syksyllä 1933, alettiin noudattaa valtion koulujen reaalilinjan lukusuunnitelmaa. Toiseksi vieraaksi kieleksi tuli englanti, jota luettiin neljä tuntia viikossa. Englannista tuli ensimmäinen vieras kieli syksyllä 1947.
Vuonna 1950 tehtiin lukiossa linjajako. Sai valita joko latinan ja lyhyen matematiikan tai pitkän matematiikan ja fysiikan. Vuonna 1951 lukusuunnitelmaa muutettiin vielä siten, että lukuaineille, erityisesti biologialle, tuli enemmän painotusta ja liikunnalle vähemmän.
Vuoden 1960 lukusuunnitelma hyödynsi uusia toimitiloja. Uutuuksina opinto-ohjelmaan tuli kansalaisopetus ja toimisto-opetus. Kahdeksannelle luokalle tuli lyhyet sielutieteen ja filosofian sekä biologian ja maantieteen kurssit. Poikien käsitöissä siirryttiin veistosta metallitöihin ja moottoritekniikkaan.
Vuodesta 1966-67 lähtien koulussa oli pitkään myös ortodoksinen uskonnonopettaja. Lukuvuonna 1968-69 aloitettiin vapaaehtoinen ammatinvalintaopin opetus, kun valtiovalta ei siitä paikkakunnalla huolehtinut.
Vuoden 1970 lukusuunnitelman tuoma olennaisin muutos oli englannin opiskelun aloittaminen ensimmäiseltä luokalta ja ruotsin kielen vasta toiselta. Ajan merkkien seuraamista osoitti kotitalouden opiskelun mahdollistaminen myös pojille. Lukiossa tuli uusi reaalilinja kieli- ja matematiikkalinjojen rinnalle.
Rehtori Matti Huttunen (vas.) ja Jaakko Laakso.
Kouluneuvos Olli Sampola (vas.) ja Heikki Hult. Sampola toimi koulun rehtorina ja opettajana, Hult oli hänen oppilaanaan ja kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1963.
Pekka Holopainen
Kauko Saarentaus
Jaakko Hintikka
Maineikkaita koulun oppilaita ensimmäisen 50 vuoden ajalta
Kouluun pyrki enemmän tyttöjä. Niinpä poikien suhteellinen osuus oppilaista vaihteli ensimmäisen 50 vuoden aikana 35,9–51,4 % rajoissa, pysytellen yleensä 43–45 % seutuvilla. Lukiossa poikia oli suhteellisesti enemmän kuin keskikoulussa.
Opettajistossa on vuodesta 1937, kun Olli Sampola saapui opettajaksi, ollut aina vähintään yksi koulun entinen oppilas tarkastelujaksolla vuoteen 1971 asti.
Nimekkäitä koulun oppilaita ovat olleet vuoteen 1971 mennessä tutkijaprofessori ja tiedemies Jaakko Hintikka, apulaisprofessori Helge Pohjolan-Pirhonen, dosentti Veikko Hintikka, FT Veikko Koski, kenraaliluutnantti Jorma Järventaus, kouluneuvos Olli Sampola, lähetystyössä ansioitunut Annikki Parviainen, SAAB-Valmetin johtaja, DI Väinö Nurmimaa, hovioikeudenneuvos Ilmo Saarnio, kirjankustannusalan Keijo Virtamo, päätoimittaja Jyrki Haikonen, säveltaiteen Pentti, Paavo ja Liisa Soinne sekä Pirkko Siirilä, maalaustaiteessa Marjatta Vihma ja Aale Hakava sekä kirjailija Juhani Peltonen ja runoilija Kari Saviniemi.
Media-alalla tuttuja nimiä ovat koulun entiset oppilaat, Niilo Tarvajärvi (myös kansanedustaja), Pekka Holopainen, Martti Timonen, Kauko Saarentaus, Jarmo Porola ja Antero Alpola.
Toisessa maailmansodassa kaatui 35 koulun entistä oppilasta.
Koulun paras voimistelija 1956–1958 Mikko Nikkarinen. Kuva Jouko Tikkanen.
Vapaaehtoiset harrastukset – urheilu
Harrastustoiminta muodostui ensimmäisten 50 vuoden aikana kiinteäksi osaksi koulun elämää. Yksityiset koulut kulkivat tässä valtion koulujen edellä.
Lukuvuonna 1923-24 oli hankittu kiertopalkinto hiihtoa varten. Seuraavana vuonna koulun joukkue osallistui Keravan halkijuoksuun. Omaa luistinrataa koulu piti vuoteen 1937 asti, kunnes kunta otti sen hoitaakseen. Suosituin laji ennen sotia oli pesäpallo.
Sotavuosien aikana lajeihin tuli mukaan jalkapallo ja suunnistus. Tuona pula-aikana järjestettiin puolukanpoimintakilpailut, jonka voittaja Margareta Scheele poimi päivässä 26 litraa puolukoita.
Sodan jälkeen lajivalikoimaan tuli mukaan koripalloilu. Koulun joukkue voitti Helsingin halkijuoksun 1949, 1951 ja 1952 saaden kiertopalkinnon omakseen.
Voimistelunopettaja Jouko Tikkanen aloitti 1952 uuden voimakkaan nousukauden. Koulun urheiluseura Jyrä herätettiin uudelleen eloon. Menestyksekkäimmäksi lajiksi nousi voimistelu. Myös rata- ja kenttäurheilu (yleisurheilu) kukoisti, suurimpana nimenä Pauli Pursiainen. Vuodesta 1957 kilpailtiin myös pienoiskivääriammunnassa.
Legendaarinen Einari Merikallio oli myös urheilumiehiä ja hoiti osan voimistelunopetuksesta vuoteen 1935 saakka. Merikallio, lempinimeltään ’Keefas’, oli valittu Lontoon 1948 olympialaisten voimistelujoukkueeseen, mutta kunnostautui myös pesäpallossa, jääpallossa ja jalkapallossa, saavuttaen oppilaidensa kunnioituksen.
1960-luvulla joukkuepelit tulivat yhä suositummiksi. Pesäpallo edelleen suosituimpana, mutta mukana vahvasti myös jalkapallo, koripallo ja myös lentopallo. Keravan Pallokerhon pesäpallon SM-sarjassa pelasi useita koulumme oppilaita.
Vapaaehtoiset harrastukset – Vire
Koulun vanhin harrastusyhdistys oli Merikallion 1927 perustama raittiusyhdistys Vire. Vuoteen 1934 se korvasi myös Teinikunnan (Toverikunta).
Raittiusyhdistyksen toimintaan kuuluivat raittiustutkinnon suorittaminen, illanvietot, retket ja käsityöt. 1960-luvulla Vire keräsi jouluavustuksia rajaseuduille. Vuonna 1971 raittiusyhdistys muutettiin terveyskasvatuskerhoksi, jonka päätehtävä oli päihteiden käytön ehkäisy.
Vapaaehtoiset harrastukset – Teinikunta
Oppikoulujen toverikunnat, sodan jälkeen Teinikunnat, oli tarkoitettu vanhemmille oppilaille, ensin viidennestä luokasta ylöspäin, myöhemmin myös neljäs luokka otettiin mukaan.
Toimintamuotoja sodan jälkeen olivat syksyn ’nahkajuhla’, pikkujoulut ja kevään vuosijuhla. Teinikunta toimitti vuodesta 1945 omaa lehteä, jonka nimi oli ’Tuikku’. (Tästä Tuikun 70-vuotisjuhlanumeroon)
Kevätlukukaudella Teinikunta järjesti paperinkeräyksen, jolla saatiin kasaan 200 000 markkaa koulun rakennusrahastoon. Pariin otteeseen järjestettiin myös ammatinvalinnan ohjausta.
1950-luvulla Teinikunta sai virallisempaa asemaa ja koulu sekä kouluhallituskin pyysivät siltä lausuntoja.
1960-luvun puolivälissä Teinikunnan toiminta alkoi politisoitua radikalisoitumisen kautta, jolloin siitä alettiin muovata eräänlaista oppilaiden ammattiyhdistystä. Tämä vieroitti osaa oppilaista. Väki väheni ja Tuikkukin lakkasi ilmestymästä 1968. Vuosikymmenen lopulla Teinikunta ajoi vahvasti kouludemokratian toteuttamista.
Teinikunta järjesti hyväntekeväisyyskeräyksiä sotainvalidien ja sotilaskotisisarien hyväksi. Ulkomaillekin kerättiin rahaa, Mosambique-instituutille ja Biafran nälkää näkeville.
Teinikunta järjesti erilaisia kerhoja, kuten keskustelu-, kotiseutu-, kirjallisuus-, näytelmä-, musiikki- ja piirustuskerhot, sekä englannin- ja matematiikkakerhot sekä Ristinkilta.
Vapaaehtoiset harrastukset – Kokko
Ornitologiaan erikoistunut Einari Merikallion perusti Kokko-kerhon vuonna 1946. Seuraavana vuonna kerho liittyi Luonto-liittoon. Kerho tutki lintumaailmaa, mutta myös muuta eläintiedettä ja kasvimaailmaakin.
Retkiä tehtiin Tuusulanjärven ympäristöön ja Porkkalaan. Kerho toteutti lintulaskentaa ja kevääntulotutkimuksia, pyrki edistämään luonnonsuojelua, valmisti linnunpönttöjä ja ruokki talvisin pikkulintuja talilla.
Vapaaehtoiset harrastukset – Kamerakerho
Valokuvausta harrastaneet oppilaat perustivat oman Teinikunnan alaisen kerhonsa vuonna 1963. Sen innoittajana oli teinikunnan kuraattori Ukko Virkkunen. Tuolloin hankittiin myös ensimmäiset välineet. Kerho itsenäistyi 1964.
Kamerakerho keskittyi paitsi valokuvaukseen, myös filmien ja valokuvien kehityksen alkeistietojen opettamiseen. Jäsenet valokuvasivat koulun tilaisuuksissa, pitivät keskinäisiä kilpailuja ja osallistuivat oppilastöiden näyttelyihin. Kerho teki myös valokuvausretkiä ympäristön kiinnostaviin kohteisiin.
Koulun oppilaita vuonna 1943
Rauniokoulu
Koulunkäynti sota-aikana
Syksyllä 1939 koulutyö alkoi normaalisti 1. syyskuuta. Lokakuun 12. päivänä koulunkäynti keskeytyi, koska sotilasviranomaiset ilmoittivat, että koulu otetaan sotaväen majoitukseen. 27. marraskuuta kahdeksas luokka aloitti koulunkäynnin kirjastossa, mutta se keskeytyi Talvisodan syttymiseen kolmen päivän päästä. Koulutyö oli Talvisodan ajan pysähtyneenä.
Rauhan palattua 13. maaliskuuta 1940 koulutyön aloittaminen viivästyi, koska koulussa majoittui edelleen sotaväkeä ja opettajat sekä osa oppilaista oli reservin harjoituksissa. Opetusministeriö julisti kahdeksannen luokan hyväksyttävästi suorittaneet ylioppilaiksi ilman tutkintoa. Muiden koululaisten kevätlukukausi alkoi 1. elokuuta ja jatkui syyskuun 22. päivään, jolloin jaettiin todistukset. Seuraava lukuvuosi alkoi 1. lokakuuta.
Kesäkuussa 1941 Suomi joutui jälleen sotaan Neuvostoliittoa vastaan. Jatkosota ja koulun palo 24.9.1941 vaikeuttivat toimintaa, joka jatkui jäljelle jääneessä ’rauniokoulussa’. Puolet koulun henkilökunnasta oli sodassa, joten opiskelutuntien määrää oli vähennettävä. Puolustusvoimien palveluksessa oli myös 25 oppilasta.
Koulun oppilaat keräsivät keväällä 1944 5698 kg jätepaperia ja 7523 pulloa yhteiseksi hyväksi.
Lukuvuosi 1943-1944 oli erityisen vaikea. Yli-Keravan kansakoulu (’puukoulu’) siirrettiin kokonaan Puolustusvoimien käyttöön ja koulua alettiin käydä iltavuorossa Keskuskoulussa. Kun Helsingin oppikoulut pommitusten vuoksi helmikuussa 1944 suljettiin, Keravalle tuli siirto-oppilaita. Tilan puutteen vuoksi vain lukioluokat kävivät koulua joka päivä, kun keskikoululuokat vuorottelivat.
Kaikki 16 vuotta täyttäneet pojat joutuivat lopettamaan koulunkäyntinsä ilmatorjuntapalvelun vuoksi. Aikaisemmin Puolustusvoimien palveluksessa olleet pojat ja kahdeksan uutta olivat rintamilla eri tehtävissä.
Oppilaiden käyttäytyminen
Alkuvuosien historiikissa todetaan seuraavaa: ”Oppilaiden käyttäytymistavat ovat toisinaan antaneet opettajakunnalle aihetta vakavaan huoleen. Niihin aikoihin, jolloin nykyistä koulujärjestelmää luotiin, pidettiin selvänä, että kodit antavat lapsilleen niin hyvän käyttäytymiskoulutuksen, ettei koulun tarvitse sitä paikkailla. Syistä, joita ei tässä voi käydä erittelemään, ovat kodit kuitenkin yhä suuremmassa määrin pyrkineet työntämään tämän tehtävän kouluille, jonka ohjelmaan sitä taas on ollut työläs mahduttaa.”
Koulussa järjestettiinkin käytöstapojen tilapäiskursseja, myös kovaäänislaitteiden välityksellä. Vuodesta 1953 järjestettiin luokkien välisiä käytöskilpailuja, mutta ne saivat 1960-luvulla muotoja, jotka ”tekivät siitä farssia lähentelevän näytelmän”, jolloin ne lopetettiin.
Politiikka koulussa
Isänmaallinen Kansanliike syntyi Lapuan liikkeen lakkauttamisen jälkeen ja lähti puolueena toteuttamaan tavoitteitaan. Myös Keravalla oli tämän suunnan kannattajia koulunuorisossa. He pukeutuivat mustaan paitaan ja siniseen solmioon, missä puvussa ei kuitenkaan ollut kouluun tulemista. He pyrkivät häiritsemään vasemmiston tilaisuuksia. Liikkeeseen kuulumaton oppikoulunuoriso seurasi sivusta.
Keravalla poliittiset intohimot eivät leimahtaneet, vaan mukana oli aina huumorin pilke. Opettajat pysyttelivät syrjässä. Kouluhallitus kielsi vuonna 1937 poliittisen toiminnan ja univormut kouluissa.
1960-luvulla politiikka tuli kouluihin jäädäkseen. Keravan Yhteiskoulussa läpimurtautumisena voidaan pitää Jaakko Laakson puheenjohtajakautta Teinikunnassa 1966–1967. Hän järjesti eri puolueiden nuorisojärjestöjen edustajien välisiä paneelikeskusteluja.
Lähde: Keravan Yhteiskoulun historiikki 1921 – 1971 (julkaisuvuosi 1971), koonnut Jukka Nissinen