top of page
Olli Isoaho ja Kari Heiskanen

Olli Isoaho ja Kari Heiskanen

Kari Heiskanen 1967–1975

Otti yleisönsä jo Keravan Yhteiskoulussa

Kaiken kansan tuntema näyttelijä ja ohjaaja Kari Heiskanen lähti aina kouluun ilomielin, koska siellä odotti yleisö, jolle heittää letkautuksia ja sutkautuksia. Vilkas poika pyrki olemaan luokan hauskuuttaja ja saavutti suosiotakin. – Olen pitänyt kouluaikaa sormiharjoituksina teatteria ja näyttelemistä varten. Kiitos oppilaille ja opettajille, jotka sietivät sitä, Kari Heiskanen sanoo.

 

Kari Heiskanen kävi ensimmäisen luokan Jokelassa, mutta kun perhe muutti Keravalle, kouluksi valikoitui yksityinen Keravan Yhteiskoulu.

 

– Opetus oli tehokasta, opettajat olivat vastuuntuntoisia ja asiansa osaavia. Mitä aikuisemmiksi kasvettiin, sitä parempaa dialogia käytiin. Mitä opittiin, se jäi päähän. Kun katsoo nykyisiä opintosuunnitelmia, joita uusitaan usein, niin tuntuu että perinteisetkin metodit tuottivat hyvää tulosta. Parhaat opettajat laventavat ehdottomuudellaan oppilaan ymmärrystä siitä mihin kaikkeen oma kapasiteetti riittää, he voivat tarjota ratkaisevia impulsseja elämänvalintoihin.

 

– Mitä taitoihin tulee, liikunnan opetus oli suhteellisen vaatimatonta. Kentälle heitettiin pallo tai kiekko ja pojat juoksivat innolla perässä. Kenttä- ja palloilulajit olivat ainoat mitä tehtiin, muihin lajeihin ei juuri tutustuttu. Mutta into oli niissäkin kova, lukiossa jäimme koulupäivän jälkeen pari kertaa viikossa pelaamaan milloin mitäkin.

 

– Olin villi ja kuvittelin olleeni hyväntahtoinen vaikka saatoin koetella arempien opettajien hermoja kiusaksi asti.  Rehtorin puhuttelussa tosin en ollut koskaan. Ruotsin opettajamme Annikki Lumme joka ei luopunut karjalan murteestaan tokaisi kerran minulle:  ”Mitä sie Kari aina vinnoilet?”, johon vastasin, että ”Ehä mie vinnoile”. Tämä hieno leidi ehkä katsoi, että letkaukset olivat häntä vastaan, mutta en sitä tarkoittanut.

 

– Keskikoulun viimeisellä sain ehdot, jotka suoritin, mutta keskiarvo ei riittänyt lukioon, joten suureksi pettymyksekseni  lensin ulos koulusta vaikka visusti olin päättänyt jatkaa ylioppilaaksi. Syksyn viimassa jaoin postia Viroon, lapioin hiekkaa rakenteilla olevan moottoritien linjalla ja viemäröintitöissä,  mutta sitten kuulin, että voisin suorittaa yksityisesti uudestaan viidennen luokan, ja välivuoden jälkeen pääsin lukioon. Tuntui että elämäni oli pelastunut ja  yritin vastedes ottaa paremman otteen opiskeluun, vaihtelevalla menestyksellä.

 

Charmantteja opettajia

 

 – Matematiikan ja fysiikan opettaja Leo Ikonen oli fantastinen persoona ja loistava opettaja. 

Leksan lempeä huumori teki tunneista lennokkaita ja puhe kääntyi usein vakavampiinkin elämän peruskysymyksiin. Tuntui että hän hyväksyi jokaisen taitotasoon katsomatta, osasi kuunnella ja selittää matikan kiemurat niin että kaikki pysyivät mukana, jopa minäkin joka jatkoin usein opiskelua kesälläkin. Omat vanhemmat ovat tietysti tärkeimmät elämän suunnan näyttäjät mutta opettajien erilaisuudessa on suuri voima, kasvava nuori voi löytää minuuteensa elementtejä opettajaesikuvien erilaisuudesta.

 

– Englanninopettaja Sinikka Aitta, ruotsinopettaja Maire Nuotio ja ranskanopettaja Tuulikki Holmas olivat kaikki verrattomia ja aikaansaavia opettajia. Eikä heidän naisellinen charminsa suinkaan jäänyt vaille huomiota, saattoi jopa innoittaa osaamaan paremmin. Olin lukiossa kielilinjalla kahden muun pojan,  Törmälän Ramin ja Aholan Karin kanssa. Tyttöjä oli  melkein kymmenen kertaa enemmän mikä oli hauskaa. Tulin hyvin toimeen tyttöjen kanssa, muistan erityisesti Maarit Fröjdlundin, Sirpa Silvanderin, Ina Strömin ja Tuula Virran muiden upeiden persoonien muassa. Uuden lukiosiiven käytävällä tietysti ystävystyimme reaali- ja matikkalinjan kundien kanssa. 

 

Eero Avikainen opetti maantietoa ja biologiaa. Hän  kertoi opettajankorokkeen kulmalla anekdootteja loputtomasti, pitäen kiinni karttakepin päästä ja antaen sen heilua kuin puntari. Hän oli ymmärtäväinen eikä missään nimessä kuvitellut, että meistä monestakaan tulisi biologeja. Kerättiin kasveja ja siihen aikaan piti opetella tietty prosentti ulkoa – Eero hoiti kuulustelut lennokkaasti ja katsoi sormien läpi vaatimatonta latinankielisten nimien muistelua.

 

– Englanninopettaja Terttu Lindholm otti meidät hoteisiinsa ja kutsui meidät luokseen halutessaan auttaa meidät läpi kirjoitusten. Taksvärkkipäivänä menimme Aholan Karin kanssa siivoamaan hänen asuntonsa.


 

Elinikäisiä ystäviä

 

Joistakin oppilaista tuli Kari Heiskaselle elinikäisiä ystäviä. 

 

Tuulia Laaksonen oli ensirakkauteni. Olin kiinnittänyt huomioni luokkaa alempana olevaan  kauniiseen tyttöön, jolla oli pyöreät silmälasit. Teinikunnan hipoissa Järvenpäässä pyysin häntä tanssimaan ja seurustelimme jonkin aikaa.

 

Jorma Laakso oli sadan metrin lihaksikas sprintteri, joka houkutteli minua treenaamaan satasen vetoja Tikkisen Ilpon kanssa. Molemmat ovat jo edesmenneitä. ’Joten’ kanssa oltiin aina kimpassa, viimeisiin aikoihin saakka pidettiin yhteyttä. 

 

– Meillä on edelleen Keravan ukkojen porukka joista yhteiskoulun miehiä itseni lisäksi Timo Torikka, Isoahon Olli ja Aki. Pidämme tiiviisti yhteyttä, teemme luontoretkiä ja muistelemme joskus menneitä. Tapaamisiamme leimaa toverillinen huumori jonka ydin muotoutui  jo kouluaikana ja se sykkii samanlaisena vaikka vuosia on kiistatta kertynyt. Edesmenneet Tikkisen Ilpo ja Laakson Jote olivat rakkaita ystäviä ja edelleen vaikuttavia persoonia.

 

Teatterikouluun yhdeksältä, lakki päähän kymmeneltä

 

Kirjoitusten jälkeen menin töihin elementtitehtaalle Keravan ja Tuusulan rajalle. Suuressa tuulisessa hallissa valoimme urakalla vesitornipalkin päivässä. Veljeni Juha oli pyrkinyt Teatterikouluun ja hänen esimerkkinsä innoittamana uskalsin itsekin yrittää vaikka hakijoita oli liki 300. Kotona kerroin yrityksestäni vasta kun olin päässyt toiseen vaiheeseen ja kun pääsin kolmanteen ja hakijoiden määrää oli supistunut kahteenkymmeneen,  koko perheemme eli jännityksellä mukana koitoksessa.

 

– Lakkiaispäivä oli erikoinen. Aamulla klo yhdeksän näin nimeni Helsingin Työväenyhdistyksen talon ilmoitustaululla Suomen Teatterikouluun näyttelijäopiskelijaksi päässeiden listalla ja kymmeneltä alkoivat lakkiaiset.  Valintakokeet olivat päättyneet viideltä edellisiltana ja äiti vaati että minun piti ostaa puku lakkiaisia varten. Juoksin vähän ennen kuutta Pukevaan ja sain ostettua numeroa liian ison samettipuvun. Olin kuin puulla päähän lyöty enkä voinut uskoa mitä oli tapahtunut. Kaiken kukkuraksi antoivat vielä viidenkympin stipendin hyvästä toveruudesta. Illalla juhlittiin Hyrylän ravintola Kaiffarissa jossa joku poltti lakkiini tupakalla reiän minkä katsoin oheisvahinkona asiaan kuuluvaksi. Sen kerran jälkeen en ole lakkia päähäni pistänyt.

– Pääsykokeiden musiikinopettajat sanoivat jälkeenpäin, että he eivät olisi ottaneet minua, koska eivät uskoneet minun koskaan oppivan laulamaan.  Se ei ole kuitenkaan estänyt minua ohjaamasta useita oopperoita Kansallisoopperalle, Savonlinnaan, Tampereelle. Kesäksi 2023 ohjaan Savonlinnan Oopperajuhlille Sevillan parturin.

bottom of page