Jyrki Haikonen

Jyrki Haikonen 1948–1957

Rakkaustarina Keravan Yhteiskoulussa

Kun Jyrki Haikonen asteli Keravan Yhteiskouluun oppilaaksi vuonna 1948, asteli samalle luokalle hänen tuleva vaimonsa Marjatta. Ensimmäisellä luokka-asteella oli 40 oppilasta kaikilla kolmella luokalla – yhteensä 120 oppilasta, kun koko oppilasmäärä oli n. 450. Oppikouluun oli tuolloin pääsykokeet. Luokalle jätettiin helposti – ja niin kävi kerran Jyrkillekin, josta myöhemmin tuli Uuden Suomen päätoimittaja ja EVAN johtaja.

 

– Olimme 1956 viidennellä luokalla luokkaretkellä Porvoossa. Kysyin Marjatalta, haluaisiko hän lähteä kanssani katsomaan Runebergin hautaa hautausmaalle. Siitä lähtien olemme seurustelleet, tunteneet jo yli 70 vuotta. Naimisiin menimme vuonna 1960, Jyrki Haikonen kertoo.

 

– Tykkäsin käydä koulua, koulu oli hyödyllinen, enkä halunnut sahalle töihin. Olin toisissa aineissa hyvä, toisissa en niinkään hyvä. Reaalista ja äidinkielestä kirjoitin laudaturin. Ruotsissa ja matematiikassa olin heikompi ja jäin lukiossa luokalle – mikä oli hyvä asia. Lukioluokat olivat vaativia ja se oli hyvää kertausta sille mitä oli edessä. 

 

– Vuonna 1948 elettiin jälleenrakennuksen aikaa ja kaikki oli vaatimatonta. Vaatteet oli usein tehty itse kotona. Koulun alapihalla oli ruokailua varten parakki 1950-luvulla, joka oli alun perin toiminut koulun uudisrakennuksen työmaaparakkina. Kentällä oli myös ulkovessat.

 

– Palaneesta koulusta oli jäänyt tiilisali, joka oli jaettu pahviseinällä kahdeksi luokkahuoneeksi vuonna 1948. Myöhemmin se toimi voimistelusalina ja siellä kirjoitin ylioppilaaksi vuonna 1957. Salin lattialla saattoi silloin tällöin nähdä hiiren kipittävän.

 

– Toimintaa oli hajautettu uuden koulun rakentamisen aikoina siten, että tunteja pidettiin myös Puukoululla ja Seuratalolla. Uusi koulurakennus valmistui vuonna 1951. Se oli hieno ja oli uskomattoman mukavaa tulla sinne. Oppilaidenkin mielestä arkkitehtuuri oli tyylikästä.

 

– Yksityistä oppikoulua tukivat alkuvuosina Keravan kauppala, Tuusulan kunta, Helsingin maalaiskunta ja Sipoon kunta joka vuosi. Kerava oli kehittyvä keskipiste. Järvenpää tuli kauppalaksi vasta 1950-luvulla.

50--III-A-luokka,-Marjatta-ja-Jyrki....ja-Holger-3B.jpg

Vuoden 1950 III A:n luokkakuvassa istumassa vierekkäin Jyrki Haikonen ja Marjatta Liukkonen, myöhempi aviopari. ”Valokuvaaja Kerminen siirsi minut takarivistä poikien joukosta  istumaan Marjatan viereen, mikä silloin harmitti...”, kertoo Jyrki. Muita kuvassa vas. luokanvalvoja Holger Pohjolan-Pirhonen, Kari Korven-Korpinen, Sakari Leino, Jukka Laurikainen, Esko Haapaniemi ja Veikko Koski.

Vilkasta oppilastoimintaa

 

– Keravan Yhteiskoulussa oli vilkasta oppilastoimintaa. Oli Teinikunta, Urheiluseura Jyrä, Raittiusyhdistys Vire sekä Luonnonhistoriallinen Seura Kokko, jota veti Einari Merikallio. Kokko oli arvostettu oma porukkansa, joka harrasti kasveja ja eläimiä. Koulun yläkerrassa oli täytettyjen eläinten kokoelma, johon saatiin täydennystä Sariolan Suomen Tivolilta – kuten makaki-apina ja pari papukaijaa, Haikonen toteaa. 

 

 

– Teinikunnassa tuotettiin näytelmiä, kuten Sininen lintu, jossa olin mukana. Keravan nuorisovankilassa kävimme esittämässä Seitsemän veljestä. Luokkatoverimme Pekka Holopainen oli sosiaalinen, muita eteenpäin auttava, Keravan Yhteiskoulun oppilaista näyttävin persoona 1950-luvulla. Hänellä oli mainiot sosiaaliset taidot. Hän oli mukana vankilareissulla, kun kävelimme helmikuun pakkasessa takaisin kotiin. Pekalla oli taskumatti, josta hän tarjosi kaikille lämmikettä. - Raittiustutkintoon piti saada lisäkokemusta, Haikonen hymyilee.

 

– Itse toimin Jyrässä ja Teinikunnassa. Vuonna 1953 Parikkalassa sijoituimme Suomen oppikoulujen kisoissa 4 x 100 m viestijuoksussa hopealle ajalla 46,3. Heikki Saastamoinen juoksi satasen vähän päälle 11 sekuntiin.

 

Tuikku ja Tossu

 

– Pekka Holopainen loi oman lehden Raittiusyhdistys Vireelle. ’Tossu’-niminen julkaisu kirjoitettiin kirjoituskoneella ja monistettiin jaettavaksi kopiolaitteella, jonka tuottama teksti oli sinertävää ja tuoksui spriille. Holopainen oli myös Teinikunnan Tuikku-lehden päätoimittaja. Olin itsekin lehden päätoimittaja yhden vuoden ajan. Tuikkua painettiin Keski-Uusimaan painossa, Jyrki Haikonen muistelee.

 

– Einari Merikallio oli tuiman oloinen, hieman pelottava, tiukka opettaja. Olli Sampola puolestaan englanninopettaja – myöhemmin rehtori – joka toi mukanaan brittiläistä kulttuuria. Äidinkielen opettaja Aino Raitio piti yllä kirjallisuuden harrastusta. Koulussa oli oma kirjasto, jota Raitio hoiti. Tauno Nikkilä oli leppoisa matematiikan opettaja. Myös Viipurin Susien jääpalloilija Pohjakallio oli matematiikanopettaja. Paljon oli opettajasta kiinni, kuinka oppilas siihenkin aikaan suhtautui opetettavaan aineeseen.

 

– Pienenä erikoisuutena Haikonen mainitsee latinan opiskelun lukiossa ns. lyhyenä kielenä. Se oli Keravan Yhteiskoulussa mahdollista silloin 1950-luvulla, ei suinkaan kaikissa Suomen oppikouluissa.

 

– Minussa se synnytti nykypäivään asti jatkuneen kiinnostuksen antiikin ja koko Välimeren alueen kulttuuriin. Tutankhamonin haudassa Thebassa (Luxorissa) kävin jo 1965, toisen kerran 2014. Latinan, Suomen koulujen klassisen, vanhimman oppiaineen opiskelumahdollisuus kertoo paljon koulumme sivistystavoitteista.

 

–  Osa opettajista oli ollut sodassa. Olli Sampola oli tykistön tulenjohtajana. Kauko Holma Krapilta haavoittui ensin tulenjohtajana, jota paikkaamaan lähetettiin Olli – ja sitten haavoittui Olli. Molemmat tuotiin samalla junalla sairaalaan. Opettajat eivät koskaan tunneilla puhuneet omista sota-ajoista tai -tapahtumista. Sota oli tabu.

 

Uuden Suomen päätoimittajaksi ja EVAan

 

Jyrki Haikonen otti kosketusta työelämään jo koululaisena 1948 kesällä Renlundin värivarastossa Helsingissä, sittemmin useamman kesän Yleisradiossa ensin juoksupoikana ja sitten kesävahtimestarina.

 

– Sisareni oli toimittaja. Hain kesätoimittajaksi 1959 Keski-Uusimaahan, mutta sieltä ei kuulunut mitään, joten hain Uuteen Suomeen. Eero Petäjäniemi haastatteli minua ja jäin taloon – 25 vuodeksi. Opiskelin siinä välissä valtiotieteellisessä – ja myös valmistuin. Vuonna 1976 minut valittiin yhdeksi kolmesta päätoimittajasta. Vuonna 1985 tulin EVAn johtajaksi, jossa vierähtikin 14-15 vuotta.