Keravan Yhteiskoulu 100
Matti Rantala 1990 – 2004
Opettajainhuoneessa kaikilla oli paikkansa
Rehtori Matti Rantala pyrki liikkumaan koulussa ja seuraamaan opettajien toimintaa. Näin hän saattoi todeta seikan, että opettajat pärjäsivät oppilaiden kanssa. Joitakin opettaja-oppilas -suhteita selviteltiin porukalla. Opettajainhuoneessa oli tarkasti määritellyt paikat jokaisella opettajalla. Koulun suuri saneeraus tehtiin pääosin hänen aikanaan 2000 -luvun alkuvuosina.
– Ei sitä katsottu opettajainhuoneessa suosiolla, jos otti toisen paikan edes väliaikaisesti. Lukion opettajat olivat omassa osassaan huonetta ja yläasteen opettajat omassaan. Yhteistä tilaa olivat matalat pöydät, joissa puitiin päivän tapahtumia. Välitunneilla opettajat pyrkivät irtaantumaan työstä, Matti Rantala toteaa.
– Jonkinlainen ongelma oli, kun koulu oli keskellä kaupunkia ja oppilaat kävivät välitunneilla tupakalla koulun pihan ulkopuolella. Opettajat eivät voineet lähteä perään, kun piti vahtia koulun aluetta.
– Välitunneilla piti periaatteessa mennä aina ulos. Aulan tyhjentäminen oli rankka paikka, kun kaikilla opettajilla ei ollut arvovaltaa tehdä sitä. Monelle opettajalle oli helpotus, kun oppilaat saivat jossain vaiheessa alkaa viettää välitunteja sisällä.
– Oli opettajia, joilla oli hyvinkin tiukkaa oppilaiden kanssa. Onneksi ei sentään sairaslomia tarvinnut ottaa, mutta itkeviä opettajia joutui joskus lohduttelemaan – ja joitakin oppilaita ottaa kansliaan rehtorinpuhutteluun.
Koko Matin aikakauden ajan koulussa toimi oppilashuoltotyöryhmä, johon kuului terveydenhoitaja, opinto-ohjaajat ja rehtori. Työryhmä, jossa selviteltiin etupäässä häiriökäyttäytymistä, kokoontui jossain vaiheessa säännöllisesti kerran viikossa, välillä tarpeen mukaan.
Vantaalta Keravalle
Matti Rantala on alun perin kotoisin Virolahdelta Kaakkois-Suomesta, josta hän siirtyi Helsinkiin opiskelemaan vuonna 1965. Häitä vietettiin vuonna 1969, jolloin pariskunta myös muutti Vantaalle. Vuonna 1972 muutettiin Järvenpäähän, jossa perhe on asunut siitä lähtien. Vuonna 1974 Matti Rantalasta tuli vuotta aikaisemmin toimintansa aloittaneen Hakunilan koulun opettaja. Koululla ei alkuvuosina ollut omia koulutiloja, joten hän sai olla suunnittelussa ja varustamisessa tiiviisti mukana. Uusi upea koulurakennus valmistui 1977. Hieman myöhemmin hänestä tuli koulun apulaisrehtori.
– Keravan Yhteiskoulussa minua viehättivät koulun arkkitehtuuri ja tilat. Elokuun alusta tein yksin töitä, kuten lukujärjestystä, oli rauhallista eikä muuta porukkaa näkynyt. Opettajat tapasin ensi kerran koulutus- ja suunnittelupäivillä ennen lukuvuoden alkua.
– Tarkemmin tutustuin opettajiin, kun koulu oli alkanut. Muistan kuvaamataidon opettaja Mirja Linnansalmen, ’Millan’, jota piti osata käsitellä oikein. Hän asuu viime tiedon mukaan nykyisin Oulussa.
– Yksi tärkeimpiä hahmoja oli opinto-ohjaaja Annikki Halme, jonka kanssa meillä oli tiivistä yhteistyötä. Hän oli loistava opo hoitamaan oppilaitten ongelmia.
– Muistan erityisesti myös Esko Syrjäläisen, joka oli rehtorina vuoden verran ennen minua. Hän on tehnyt avustustyötä Afrikassa ja tietämäni mukaan edelleen tekee sitä.
– Matti Keisalo oli aikaansaava liikunnanopettaja, joka tarvittaessa piti kunnolla kuria, mutta osasi myös suhtautua ongelmaoppilaisiin. Esa Saveniuksen muistan myös vakaana opettajana, jolla oli ulkoista auktoriteettia, niin poikien kuin tyttöjen suuntaan, sekä hyvää suhtautumista opettajatovereihin.
– Kotitalousopettajat – kaksi Maijaa – hoitivat itsenäisesti ja erittäin hyvin puljunsa. Heidän kanssaan ei ollut koskaan mitään ongelmia – jos niitä esiintyi, hoitivat ne itsenäisesti. Ja olihan siinä tekemistä, kun välineitä oli kaikenlaisia ja niitä piti lainailla.
Oppilaista Matti Rantala muistaa erityisesti Joonas Ahosen, josta tuli kansainvälisen tason pianisti. Ahonen ja toinen oppilas, joka soitti rumpuja, pitivät kouluaikoina kunnon sessioita improvisointeineen.
Koulussa oli entuudestaan musiikkipainotteinen luokka. Sen lisäksi perustettiin liikunta- ja ilmaisutaidon luokat. Suosio oli suuri
Suuri saneeraus 2003
Koulu on koko historiansa ajan kasvanut. Uusia tiloja on rakennettu ja liitetty entisiin. 2000-luvun alussa alkoi jälleen koulun laajennus, joka valmistui 2003.
– Mentyäni Vantaalle sain olla uuden koulurakennuksen suunnittelutyössä mukana. Olin työmaakokousryhmässä ja tein muun muassa hankintoja fysiikan ja kemian luokkiin. Sain loistavaa kokemusta suunnittelusta ja luokkien varustamisesta, Matti Rantala muistelee.
– Keravallakin pidimme tiiviitä palavereita, että mitä tehdään ja miten. Vanha puoli pantiin uusiksi, väliseiniä uusiin paikkoihin, rakennettiin kokonaan uusi ruokala ja keittiö, lukiosiipeä jatkettiin. Melkoista myllerrystä.
– Jäi mieleen, kun oman kanslian ikkuna oli päätyyn, ja kun lukiosiipeä alettiin remontoida, ikkuna peitettiin, eikä huoneessa ollut päivänvaloa pitkään aikaan. Toivoin että vain huone oli pimeä, ei mies.
Tietokoneet mullistivat
– Yksi mullistus olivat tietokoneet. Vantaalla oli Mikro-Mikkoja ja lerppuja. Kävin MM DOS-käyttöjärjestelmäkursseilla ja opetin ensimmäisinä vuosina myös tietotekniikkaa.
– Kun oppilaiden arviointiohjelmat tulivat 1990-luvulla, järjestettiin koulutusta Heinolassa, usealla kurssilla. Tuli paljon uutta ja sitä sitten opittiin tai ei. Opettelimme näitä yhdessä koulusihteerin kanssa.
– Minun piti sitten tarkastaa, että kaikki numerot oli annettu. Eräskin sunnuntaiaamu säntäsin koululle tekemään näitä ATK-hommia, että saatiin valmista todistusten tulostamista varten. Uusi toimintaympäristö vaati uusia valmiuksia ja pikaisesti otimme uudet laitteet ja toimintatavat käyttöön.
Opettajan asema heikentynyt
Koulumaailma on ollut muutoksen myllerryksessä viimeiset vuodet. Miten näet sen?
– Se koulunkäynnin muoto, joka vallitsi aikanani, oli mieluisa, tykkäsin siitä. Sen jälkeen on tullut muutoksia. Koulunkäynti on muuttunut vapaammaksi, ei ole ohjattua luokkatoimintaa. Nyt koulut ovat oppimisympäristöjä, ollaan siellä täällä, ei ole omaa kotiluokkaa.
– Vanha järjestelmä antoi opettajalle oman tukikohdan, jonne kuului tietty oppilasporukka, luotiin luokkayhteisöä – ja sillä oli oma luokanvalvoja.
– Opettajien asema ja mahdollisuus toimia on heikentynyt. Vanhemmilla ei ole kiinnostusta pitää riittävästi huolta lapsista. Pitäisin hyvin tärkeänä sitä, että vanhemmat valvoisivat lastensa läksyjen tekemistä. Vanhemmilla pitäisi olla kiinnostus lapsen koulunkäyntiin. Lapsen pitäisi voida luottaa, että hän saisi tarvittaessa vanhempien tukea.
– Vanhempainillat olivat hyvä tapa pitää yhteyttä. Opinto-ohjaajien kanssa tehtiin aineiden esittelyjä, kun piti tehdä valintoja.
– Valitukset kouluruoasta ovat olleet turhia. Ruokailu on myös sosiaalinen tapahtuma. Opettajilla on oma pöytänsä, hyvän aterian ääressä voi tehdä hyviä päätöksiä.
– Ja pitää muistaa, millaisissa olosuhteissa jossakin päin maailmaa eletään.
– Olen ollut tyytyväinen siihen, että en asunut Keravalla, vaan Järvenpäässä. Pieni etäisyys työasioista ja oppilaista teki hyvää, vaikka ei olisi haitannut nähdäkään.
Ei tyhjää aikaa eläkkeellä
Matti Rantalan eläkepäivät ovat täynnä siinä määrin, ettei hän koe että olisi tyhjää aikaa.
– Mielenkiintoisen harrastuksen löysin geokätköilystä. Tein kätköjä ja etsin muiden tekemiä kätköpurkkeja. Kaukaisimmat löydöt tein Kaliforniasta. Poikamme oli kansainvälisen firman palveluksessa Piilaaksossa ja kävimme silloin Kalifornian nähtävyyksiä läpi. Hollywood, Alcatraz, kuuluisat viinitilat jne. Nähtävyyksiä riitti ja kokemuksia karttui.
– Olemme pyrkineet harrastamaan kulttuuria laaja-alaisesti. Vaimoni on aina unelmoinut näyttelemisestä. Pääsimme mukaan paikalliseen harrastajateatteriin ja kesällä 2020 esiinnyimme Vanhankylänniemen kesäteatterissa näytelmässä Lepolan munat.
Eräs toimittaja teki meistä näyttävän jutun Viva-lehteen otsakkeella ”Etupenkistä estradille”.
– Yksi mielenkiintoinen harrastus vuosien varrella olivat Bukowskin gallerian Antiikkietsivät-tilaisuudet. Sitten on tämä harrasteauto Buick Le Sabre Sedan ’84. Ja tietysti pihatöitä ja kaikenlaista muuta jatkuvaa tekemistä. Omakotiasujalla niitä kyllä riittää, Matti Rantala kertoo lopuksi.
Lämmin kiitos kaikille koulun opettajille ja muulle henkilökunnalle, joiden kanssa minulla oli ilo ja onni työskennellä.